Nähdyksi tulemisen ja kohtaamisen kokemus ovat asioita, joita peräänkuulutetaan. Kohtaamattomuus ja ohitetuksi tulemisen kokemus sanallistuvat omienkin asiakkaideni kokemuksissa ihan liian usein, joskus hyvinkin pitkältä ajalta heidän henkilöhistoriasssaan.
Me kaiken ikäiset ihmiset janoamme nähdyksi tulemista oman tarinamme, omien haavojemme, oman sen hetkisen kuormittavan ja sietämättömänkin kipumme kanssa. Tunnemme ulkopuolisuutta, yksinäisyyttä, kannamme hyvinkin monenlaista taakkaa itsessämme. Kaikki tämä tunnekuorma alkaa tuntua olossamme, kehossamme painavana olona, kipuiluina, syvinä huokauksina, näköalattomuutena. Kaikki myötätuntoinen peilaus voi olla merkityksellisyydessään huikean tärkeää kokijalleen: ei pelkästään puhe, sanat, vaan miten minä katson, miten kosketan, miten kaikella kehon kielellä viestin, että näen, kuulen sinut. Tämä on hurjan paljon tärkeämpää kuin sanat, joita sanomme. Tällä kaikella todennan toiselle, että kaikki mitä tämä toinen kokee, on hänelle äärimmäisen totta. Myötätuntoinen vuorovaikutus kätkee sisälleen toisen ihmisen tunteiden, tarpeiden ja kokemuksen kuuntelemista. Näin voimme välittää läsnäoloa, hyväksymistä, turvaa ja välittämistä. Myötätuntoista vuorovaikutusta voi olla vain aidossa läsnä olemisen tilassa. Tuolloin kuullaan herkkyydellä toisen olemusta. Myötätuntoisessa vuorovaikutuksessa tunnistamme ja tiedostamme omat emotionaaliset rajamme, siksi myötätunto ei koskaan uuvuta. Myötätuntoinen vuorovaikutus on mahdollista vasta, kun kykenet katsomaan itseäsi myötätunnon silmin. Aloitetaan siis tässäkin kohtaa oman itsen ääreltä. Itsemyötätunto on itsensä puolella olemista. Olemalla ystävällisempi ja myötätuntoisempi itsellesi voit vähentää henkistä kipua ja saada elämääsi lisää iloa ja tyytyväisyyttä. Ja lopuksi tahdonkin laittaa sinulle pienen itsemyötätuntoharjoituksen tähän päivään: Mikä on pienin asia, jonka voit tehdä itsesi hyvinvoinnin ja voimaantumisen eteen jo tänään? Keneltä voit pyytää ja mitä? - Minna
0 Comments
Tänään on mustan kuun päivä. Huomenna aamulla kuu alkaa taas kasvaa uuden alun merkkinä ja on hyvä hetki laittaa uusia ideoita ja projekteja alulle. Mutta tänään, tänään olemme muutoksen keskellä, luopumisen hetkessä. Tänään mikään ei liiku, paitsi sisäinen mylläkkäni, joka on kasvanut taiekohtaansa. On aika kuoria nahka. Koen muutokset elämässäni voimakkaina. Tunnen, miten edellinen versio itsestäni alkaa päivittyä uuteen ja tämä siirtymä herättää monenlaisia tunteita. Se on jännittävää, innostavaa ja toisaalta sietämätöntä ja kestämätöntä. On vaikea sietää sitä hetkeä, kun ei tunnista enää vanhaa itseään, muttei vielä tunne uutta ja ole täysin sinut uusissa nahoissaan. En tunnista aina omaa ääntäni, en tiedä mikä on oma tapani puhua, kävellä tai vain olla. En tunnista tätä uutta energiaa enkä osaa rentoutua olemiseen. Olen hetken aikaa vieras itsellenikin vailla tuttuja määritteitä, jotka olen edellisessä syklissä antanut itselleni. Tämä muutos vaatii lepoa, ja toisena hetkenä saan voimakkaita energiapiikkejä muutoksen antaessa virtaa luoda uutta elämääni. Luonnon syklisyys Koen tämän muutoksen liittyvän olennaisesti vuodenaikojen sykliin. Olen huomannut, että tämä sykli toistuu voimakkaimmillaan kevättalvella. Kun auringon määrä alkaa lisääntyä, uusi versio itsestäni alkaa syntyä. Siksi häkellyn aina valosta. Nuorempana koin keväät hyvin sekavina, kun en vielä ymmärtänyt luonnon syklisyyttä, jonka osa väistämättä itsekin olen. Kevät on aina uuden alku, jota on kypsytelty tulevaksi talven pimeydessä, lumen suojissa. Kuten luonto, myös minä synnyn keväällä ja puhkean kesällä kukkaan, silloin on nautinnon aika. Kevät usein tuo myös uusia mahdollisuuksia ja avaa uusia ovia, jolloin elämä tempaisee mukaan uuteen suuntaan. Tähän muutokseen en aina koe olevani valmis, vaikka olenkin koko elämäni valmistautunut. Tomi Kokkoa lainatakseni, pitää aloittaa ennen kuin on valmis. Ja siitä muutokselle antautumisessa on mielestäni pohjimmiltaan kyse: uskaltautumisesta maadoittautua uuteen nahkaan, ennen kuin se on tuttu. Turvaa muutokseen maadoittumisestaUuteen nahkaan tottumisessa on olennaisesti mielestäni kyse turvallisuuden tunteen löytämisestä. Todellinen turva ei kuitenkaan koskaan löydy menneestä tai tulevasta, vaan ainoastaan tästä hetkestä. Turva kulkee aina sisälläni, jos vain muistan löytää siihen tien ja kuoria sitä hautaavat pelkoni. Olen löytänyt erilaisia työkaluja kytkeytyä tähän turvan tunteeseen. Tärkein työkaluista on maadoittuminen. Maadoittuminen tarkoittaa tilaa, jossa kokee olevansa läsnä kehossaan ja tässä hetkessä. Fyysinen kehomme on osa maata, ja siksi tasapainon kokemukselle on elintärkeää vahva yhteys maahan. Kevään lämmitessä helpoin ja nopein tapa maadoittua on kulkea ulkona paljasjaloin. Maadoittumisen on tutkittu vähentävän tehokkaasti kehon tulehdustiloja ja stressiä. Maadoittuneessa tilassa on helppo pysähtyä tähän hetkeen ja muistaa, että mitään hätää ei ole. Muutoksenkin keskellä olemme aina turvassa. Olemme Arottaressa tehneet yhteistyössä videosarjan Juupajoen kunnan liikuntatoimeen. Näiden videoiden sarjassa on muutama mielestäni oivallinen työkalu sisäisen turvan tunteeseen palaamiseen ja maadoittumiseen, esimerkiksi harjoitteet Ankkuri ja Maan juuret. Suosittelen vahvasti sinua tutustumaan näihin ja muihinkin videosarjan harjoitteisiin niissä hetkissä, kun tunnet olosi turvattomaksi tai irtonaiseksi. Videot ovat vapaasti nähtävillä toukokuun loppuun asti.
|
Kirjoittajat
Veera on 29-vuotias näyttelijä, äänihoitaja ja piirinvetäjä. Archives
January 2024
Categories
All
Arottaren muualla julkaistuja kirjoituksia:
|