Hengitysterapia
Hengitysterapia on oman hengityksen havainnointiin perustuvaa terapiaa. Tietoiseksi tulemista siitä mitä omalle itselle oikeasti kuuluu ja mitä hengityksessä tapahtuu erilaisten tunteiden, ajatusten ja asenteiden kanssa. Usein se mikä meissä on kiellettyä, mitä emme mielestämme saisi tai uskalla tuntea, olla tai kokea saa aikaan epätasapainoista hengitystä, lihasjännityksiä ja mielensisäisiä jännityksiä. Tavoitteena on oppia tunnistamaan kehon ja mielen yhteyttä sekä löytää keinoja ja voimavaroja itse vaikuttaa siihen mitä kehossamme ja mielessämme tapahtuu.
Hengitysterapiassa käytetään kehollisia menetelmiä, joilla autetaan hengitystä, opetellaan hellittämistä, läsnäoloa itselle ja sisäiselle todellisuudelle sekä itsen rauhoittamista mielikuvien ja sanojen avulla. Terapiassa opetellaan tunnistamaan ajatusten, tunteiden ja asenteiden vaikutusta omaan hengitykseen ja kehon tuntemuksiin, tullaan tietoiseksi hengityksestä sisäisenä rauhoittelijana, oman itsen kannattelijana, tutkitaan omaa tila kokemusta ja selkiytetään omia rajoja.
Hengitys on suora väylä alitajuntaamme, siihen mikä on tiedostamatonta ja silti vaikuttaa joka hetki olennaisesti kaikkeen itsessämme – kykyymme tuntea, olla, tarvita ja ilmaista itseämme vapaasti, rauhoittua, luottaa, hyväksyä ja hellittää. Kehomuistiimme on tallentuneena paljon sellaista, mitä tietoinen mielemme ei kykene muistamaan ja hengityksessä näkyvät muutokset auttavat meitä tavoittamaan näitä muistoja. Hengityksessä näkyy jo varhaislapsuudesta omaksumamme tapa olla olemassa ja vuorovaikutuksessa toisten kanssa.
Eri harjoitusten ja tietoisen kuuntelun, yhdessä ihmettelyn avulla on mahdollista löytää uusia tapoja hengittää, olla olemassa, löytää oma ainutlaatuinen hengitysrytmi sekä tavoittaa hengityksen kautta keinoja itsesäätelyn ja vuorovaikutuksen tueksi.
Hengitysterapia sopii kaikille, jotka haluavat lisätä tietoisuuttaan itsestään, kehon ja mielen yhteydestä, tutkailla omaa olemistaan – sen esteitä ja mahdollisuuksia, tiedostamattomiksi automatioksi muodostuneita toiminta tapojaan, sekä löytää uusia vaikutusmahdollisuuksia oman kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tueksi. Erityisesti hengityksellään oireileville mm.
Yksilöllinen hengitysohjaus 60 min 75 € (sis. alv 25,5%)

- jännittyneille
- stressaantuneille
- uupuneille
- unihäiriöisille
- ahdistuneille (esim. paniikkihäiriö)
- masentuneille
- pelkojen ja kipujen kanssa kamppaileville
- haastavissa elämäntilanteissa oleville