Terapeuttinen ohjaus
Terapeuttisessa ohjauksessa kohdataan lapsi tai nuori psykoterapeuttisen viitekehyksen kautta. Tämä tarkoittaa lapsen olemukseen ja tunteisiin tutustumista, diagnostisen intressin sijaan.
Lisäksi autetaan myös lapsen ja nuoren lähellä olevia aikuisia olemaan tukena kollegiaalisesti ja yhteisöllisesti. Psyykkisen oireilun olotilat ja häiriöt ovat alttiita kerryttämään uusia ongelmia ja aiheuttamaan inhimillistä kärsimystä ja toisaalta suuria taloudellisia kustannuksia. Mikäli nämä häiriöt pystytään huomaamaan ajoissa ja siten tarjoamaan tukea mahdollisimman varhaisessa vaiheessa päiväkoti- tai kouluarjen tasolla, säästetään isoja euromääriä ja inhimillistä kärsimystä. |
Lasten ja nuorten psyykkisten oireiden terapeuttinen ohjaaja voi päiväkodeissa ja kouluilla toimiessaan tuottaa välitöntä apua saamansa ymmärryksen auttamana, jonka hän välittää lasten kanssa toimiville ammattilaisille ja vanhemmille ja ympäröivälle yhteisölle lujittaen ja kiinteyttäen tätä yhteistyötä. Terapeuttinen ohjaaja voi antaa näkökulmaa ja auttaa kaikkia eteenpäin, jaksamaan yhdessä, yhteisönä, oirehtivan lapsen tukena.
Minna on suorittanut lasten ja nuorten psyykkisten ongelmien terapeuttisen ohjaajan koulutuksen. www.terapeuttinenohjaaja.fi |
Yksilöllinen
Lasten ja nuorten psyykkisten oireiden terapeuttinen ohjaaja voi päiväkodeissa ja kouluilla toimiessaan tuottaa välitöntä apua saamansa ymmärryksen auttamana, jonka hän välittää lasten kanssa toimiville ammattilaisille ja vanhemmille ja ympäröivälle yhteisölle lujittaen ja kiinteyttäen tätä yhteistyötä. Terapeuttinen ohjaaja voi antaa näkökulmaa ja auttaa kaikkia eteenpäin, jaksamaan yhdessä, yhteisönä, oirehtivan lapsen tukena.
Yksilöohjaukset: 60 min 75 € 90 min 95 € (sis. alv. 25,5%) |
Koulut ja varhaiskasvatus
Lasten ja nuorten psyykkisten ongelmien terapeuttinen ohjaaja toimii terapeuttisena yhteisöllisenä ohjaajana päiväkodeissa ja kouluissa. Terapeuttinen ohjaaja tukee oirelevien lasten tilannetta lapsen ympärillä olevien aikuisten ja yhteisön kautta.
|